Näin syntyi Vetelin Poikakuoro

Ollessani pieni poika, Vetelissä toimiva kanttori Eero Polas tapasi koota joukon lapsia kuoroksi kirkkokuoron rinnalle. Itselläni oli mahdollisuus päästä laulamaan tuohon kuoroon. Sain olla mukana konserttimatkoilla ja ne olivat suurenmoisia kokemuksia. Nyt aikuisena tuli halu antaa mahdollisuus myös tämän hetken lapsille laulaa kuorossa ja kokea sama, mitä itse olin saanut.

Muistan kuinka olin aikoinani kuunnellut ihastuksella Cantores Minoreksen ja Wiener Sängerknabenin esityksiä radiosta. Ihastuin poikakuoron kauniiseen ja raikkaaseen sointiin. Suurin toiveeni useita vuosia oli perustaa poikakuoro Veteliin. Keväällä 1985 se sitten toteutui. Olin kiertänyt musiikin lääninkouluttajana kouluja ja todennut, että pojat ovat yhtä hyviä laulajia kuin tytötkin, mutta silti lapsi- ja nuorisokuoroissa on vain tyttöjä. Kun hain mieskuoroon laulajia, oli yleinen vastaus ettei ole uskallusta tulla kun ei ole aikaisemmin laulanut missään kuorossa. Perustamalla poikakuoron päätin poistaa edellämainitut esteet ja antaa pojille mahdollisuuden laulaa kuorossa.

Tehtävä oli vaativa ja on sitä edelleenkin. Itselläni ei ollut mitään tietoa poikien äänenmuodostuksesta. Oli kyseltävä ohjeita muilta ja opittava yrityksen ja erehdyksen kautta. Jos ei ollut itselläni helppoa ei se ollut pojillakaan. Sitä ilmentää parhaiten erään pojan puhe kuoromme 5-vuotisjuhlassa. Hän kertoi kuinka koulussa muut pojat alkuaikoina hyvin ivallisesti sanoivat - jaa sinäkin olet poikakuorolainen. Ei ollut helppoa kestää ympäristön paineita. Muutamaa vuotta myöhemmin kuitenkin kommentit olivat muuttaneet sävyä ja silloin kuuli sanottavan saman lausunnon, mutta nyt kateuden sävyttämänä. Tuossa välillä olivat pojat saaneet kokea upeita konsertteja kotimaassa ja ulkomailla. Oli nähty maailmaa enemmän kuin kukaan samanikäinen veteliläinen. Ei ihme, että lausuntojen sävy oli muuttunut. Olin iloinen kuulemastani. Pahin oli ohitettu. Nyt eivät nuo pojat luopuisi kuorosta mistään hinnasta, vaikka ovatkin jo mieskuoroiässä.

On ollut hienoa saada olla yli kymmenen vuotta poikakuorotyössä mukana. On saanut nähdä pojista kuinka he nauttivat laulamisesta ja kuulla kaunista poikakuorolaulua. On myös ollut ilo todeta kuinka kuoro on kasvattanut kauniisti käyttäytyviä poikia ja nuoria miehiä. Olen sitä pitänyt yhtä tärkeänä kuin laulamista. On ollut joskus vaikeitakin aikoja, jolloin olisi toivonut olevansa tyttökuoron johtaja. Sellainen tunne on tullut silloin, kun on saanut jonkun isomman teoksen valmiiksi ja lupautunut pitämään syksyllä konsertin jonkun tilauksesta. Kun sitten syksy on tullut ja konsertin pitoaika, on joutunut toteamaan ettei kuorossa olekaan enää poikaäänisiä alttoja vaan kesän aikana äänenmurros on tehnyt tehtävänsä. Silloin tuntuu aita nousevan pystyyn. Poikakuoronjohtajan painajainen. Tuolloin on viisainta tarttua puhelimeen ja kertoa surunsa toiselle poikakuoronjohtajalle. Hänellä on ollut joskus samat murheet. Hetken keskustelun jälkeen tuntuu siltä, että vaikeudet ovat voittamista varten ja poikakuorotyö upeinta kuorotyötä.

- Simo Kangas, Kuoronjohtaja -

Artikkeli on julkaistu Perhonjokilaakso -lehdessä